Niin se aika vierii ja täällä taas viime tipassa kovasti tehtävää sosiaalisen median ohjausvälineistä, verkkoyhteisöjä ja / tai palveluja hyödyntävän kokonaisuuden tai muun käytänteen toteutussuunnitelmasta koitan vääntää.
Teen tehtävää yhdessä Teijan kanssa. Itseasiassa aihe on häneltä lähtöisin ja se on minusta tosi mielenkiintoinen. Tarkoituksenamme on tehdä wiki sivusto purot.net palvelua hyödyntämällä. Perustettavaan wikiin kerätään tietoa luontoelementtien käytöstä ihmisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhtenä merkittävänä osa-alueena tulee olemaan Green Care – toiminta, mutta myös muut osa-alueet kuten luonnonkasvien rohdoskäyttö saa oman osansa. Toivottavasti saamme hyvän wikin alun aikaiseksi ja ehkäpä sivusto ihan oikeastikin jää elämään.
Wikipedia, tuo kaikkien wikien isä ja äiti, määrittelee wikin seuraavasti:
"Wiki on verkkosivusto, jonka sisältöä käyttäjät voivat itse muokata haluamallaan tavalla, usein ilman sivustolle kirjautumista. Vuorovaikutteisuus ja muutosten tekemisen yksinkertaisuus tekevät wikistä tehokkaan yhteisöllisen kirjoittamisen työkalun."
Ajatuksena tuo kuulostaa minusta juuri siltä, mitä sosiaalinen media voi onnistuessaan parhaimmillaan olla. Sitä, mitä se pahimmillaan epäonnistuessaan olla en halua edes ajatella.
Ompa kiva että Green Care saa vähän näkyvyyttä, se kun ei ole ihmisille kovin tuttu juttu!
VastaaPoista